Naisten futsal- joukkue kävi pelaamassa sunnuntaina 10.01. kolme futsalin piirisarjan ottelua. Tuloksena oli kaksi voittoa ja yksi tasapeli eli 7 pojoa. Pisteiden siivittämänä Herculettaret nousivat sarjataulukossa kolmanneksi pisteen päähän kakkossijasta yhden ottelun vähemmän pelanneena. Voitot tulivat ONS II Punaisesta ja Ajax-Ospa joukkueista. Tasuriin jäätiin 0-2 johdosta huolimatta turnauksen kotijoukkuetta FC Kurenpoikia vastaan. Naisten valmentajan Timo Perälän mukaan naisten peli alkaa vähitellen olla jengoillaan. ”Joukkueena treenaamattomuus on näkynyt ensimmäisissä otteluissa, mutta nyt alkaa useamman pelin myötä näyttämään jo paremmalta”, totesi Perälä.

Joukkueen pistenikkarina toimi Sirpa Junes tehoilla 3+3. Pisteiden makuun pääsivät myös Sanna Hujanen (2+1), Anu Perälä ja Sasa Dolinsek (1+2) sekä Outi Pekkala ja Heini Rosqvist (1+0). Annika Heinosen väsymätön raataminen joka puolella kenttää ilahdutti valmentaja Perälää. Lisäksi hän nosti esille loukkaantuneen maalivahdin Saija Himangan korvanneen Sasa Dolinsekin hienot torjunnat.

Naisten sarja jatkuu 24.1. Nallisportissa kahdella pelillä.